Esittely

Olen nuori helsinkiläisnainen vuosimallia -90. Arkielämässä opiskelen yhteiskuntapolitiikkaa Helsingin yliopiston valtiotieteellisessä tiedekunnassa, käyn osa-aikaistyössä ja elän aktiivista elämää kahden koirani, Dracun ja Wiccan, kanssa. Koirien lisäksi harrastan intohimoisesti rugbya, ja koirat ovat siinäkin tiiviisti mukana joukkueemme epävirallisina maskotteina.

Vaikka olen vielä suhteellisen nuori, ovat koirat ja koiraharrastus olleet valtava osa elämääni jo todella pitkään. Ensimmäisen koirani, sekarotuisen Stellan, sain 8-vuotiaana, ja Stellan kanssa tutustuin koiraharrastusten ihmeelliseen maailmaan. Aloitimme agilityharrastuksen vuonna 2002, kilpailemisen vuonna 2004 ja Stella nousi 3-luokkaan vuonna 2005. Tokon aloitimme 2004 niin, että minä luin säännöt netistä ja harjoittelimme ALO-liikkeet niiden perusteella. Muutama yllätys tuli vastaan ensimmäisessä kokeessa, mutta tokokärpänen pääsi kuitenkin puremaan ja kilpailimme Stellan kanssa voittajaluokkaan asti.

Stellan kanssa innostuin koiraharrastuksista, ja halusin "kunnon" harrastuskoiran seuraavaksi koirakseni. Sellaisen, jolla olisi palveluskoiraoikeudet ja enemmän harrastuskoiraominaisuuksia. Törmäsin ensimmäisen kerran australianpaimenkoiraan sattumalta ulkona lenkillä, ja mieleeni painui kaunis blue merle väritys, töpöhäntä, kohtuullinen koko ja iloinen persoonallisuus. Luin rodusta kaiken mahdollisen ja otin yhteyttä varmasti yli puoliin Suomen aussiekasvattajiin. En oikeastaan tajunnut eroa linjoissa vielä tässä vaiheessa, Suomessa ei oikeastaan vielä ollut paljon muita kuin näyttelylinjaisia, ja ihan sattuman kautta päädyin pentuun kennel Ardientestä, joka sattui kasvattamaan enemmän versatilitylinjaisia koiria. Näin sain 15-vuotiaana ensimmäisen aussieni Danten keväällä 2005.

Dante oli unelmieni täyttymys ja pahin pelkoni käärittynä yhteen somaan pakettiin. Olin aivan hurahtanut koiraharrastuksen maailmaan koko lukion ajan, ja kokeilimme Danten kanssa eri lajeja aivan laidasta laitaan. Ykköslaji oli aina agility, mutta siinä rinnalla oli vuosien varrella mm. tokoa, pk-viestiä, pk-jälkeä, pelastusetsintää (maasto & rauniot), vesipelastusta, paimennusta, koiratanssia, koirahiihtoa... Kuljimme reippaina busseilla, junilla, metroilla ja autokyydeillä treeneistä kisoihin ja ympäri maata. Danten kanssa opin oikeasti koirankouluttamista ja koimme hienoja onnistumisia, vietimme ikimuistoisia leirejä ja koulutuskursseja, ja Danten kautta innostuin myös suunnattomasti australianpaimenkoirista rotuna, niiden historiasta, sukutauluista, terveydestä ja kasvatuksesta. Istuin mm. kaksi vuotta Aussieyhdistyksen hallituksessa, kävin kasvattajan peruskurssin ja haaveilin tulevaisuuden kasvatussuunnitelmista.

Vuonna 2008 saapui kauan etsitty ja erittäin odotettu perheenlisäys, toinen aussieni Dracu. Draculle oli kovat odotukset, toivoin siitä uutta harrastuskoiraa Danten rinnalle sekä salaisesti unelmoin, että se voisi olla joku päivä kasvatustyöni kantanarttu. Vuosien aikana Dracu on kyllä täyttänyt jokaisen haaveeni ja odotukseni, ja nostanut käsityksiäni hyvästä harrastuskoirasta ja ylipäätään muokannut mielikuvaani täydellisestä aussiesta. Dracun kanssa ei olla kuitenkin harrastusrintamalla ollut yhtä aktiivista kuin Danten kanssa. Koin itse Danten kanssa jonkunlaisen burn outin koiraharrastuksesta, ja siihen liittyvistä suoriutumispaineista, jonka vuoksi Dracun kanssa päätin harrastaa vain niitä juttuja joista itse todella nautin, enkä harrastaa vain titteleiden ja "statuksen" vuoksi. Niinpä olemme keskittyneet pääasiassa agilityyn, ja tehneet rinnalla hieman tokoa ja paimennusta.

Kesällä 2012 jouduin tekemään erittäin raskaan päätöksen ja lopettaa Danten. Vuosien aikana pahentuneet käytöshäiriöt ja aggressiivinen ja ennalta-arvaamaton käytös olivat liikaa minulle ja ympäristölle. Dracu jäi ainoaksi koiraksi, kunnes samana syksynä annoin Dracun kasvattajan Isabellen jalostuslainata Dracua yhden pentueen verran. Isabelle päätyi käyttämään Draculle toista kasvattiaan Spiroa, ja ajattelin itse että yksi koira olisi tässä elämäntilanteessa varsin hyvä asia. Mielessäni kummitteli kuitenkin pitkäaikainen haaveeni sinisilmäisestä red merle nartusta. Matkustimme Dracun kanssa Ruotsiin muutama päivä ennen synnytystä ja jäin synnytyksen ajaksi Isabellen luokse. Kun H-hetki sitten koitti ja Dracu sai muiden pentujen lisäksi sen yhden red merle nartun, oli erittäin vaikea enää vastustaa Isabellen maanitteluja yhden pennun ottamisesta. Kun sitten kävin hakemassa Dracun kotiin, matkasi meille myös pieni sinisilmäinen noitalapsi Wicca.

Omien koirieni kouluttamisen lisäksi kävin agilityn koulutusohjaajakurssin vuonna 2008 ja olen siitä lähtien toiminut aktiivisesti agilityseurassani kouluttajana. Nautin agilitykouluttamisesta lähes yhtä paljon ellen enemmänkin kuin itse treenaamisesta. Olen ollut aktiivisena mukana rotuyhdistystoiminnassa sekä seuratoiminnassa ja seurannut kaikkea aussieihin liittyvää jo vuosikaudet. Vuonna 2010 matkustin Yhdysvaltoihin vartavasten tutustumaan koiriin, kasvattajiin ja rodun alkuperäistehtäviin. Lensimme Dracun kanssa kaksin sinne ja vietimme kolme kuukautta autolla kiertäen tunnettuja ja vähemmän tunnettuja kasvattajia, harrastajia ja kävimme erilaisissa tapahtumissa, mm. rodun vuotuisissa suurimmissa kilpailuissa ASCA Nationalseissa Texasissa. Tämä on vahvistanut haluani antaa panokseni tämän upean rodun jalostamiseen ja toimivana ja terveenä työ-ja harrastuskoirana säilyttämiseen.

Olen käynyt seuraavat koira-aiheiset kurssit:

  • Agilityn koulutusohjaajakurssi
  • Kasvattajan peruskurssi

    Olen saavuttanut seuraavat kisatulokset:

  • Agilityn SM-hopeaa 2010 (Danten kanssa)
  • Palveluskoiraviestin SM-kultaa 2009 (bc Saran & Emmin kanssa)
  • Palveluskoiraviestin SM-hopeaa 2008 (bc Saran & Emmin kanssa)
  • Tokon joukkuehopeaa 2009 (Dracun kanssa AST:n joukkueessa)
  • Agilityn nuorten SM-hopeaa 2007 (Danten kanssa)
  • Maajoukkuepaikka 2008 & 2009 PK-viestissä (bc Saran & Emmin kanssa)
  • Aussieiden agilityn rotumestaruus 2008 (Danten kanssa)

    Kuulun seuraaviin seuroihin/yhdistyksiin:

  • Suomen Kennelliitto
  • Agility Sport Team AST ry
  • Australianpaimenkoirat ry
  • Finnish Australian Shepherd Club - FINASC
  • Australian Shepherd Club of America - ASCA

  • Copyt ovat Shanti Karinen 2013, ellei toisin mainita. Sivun kuvat: Salme Mujunen